Sinne se viikonloppu taas hujahti. Ei  ole tullut kirjoiteltua, olin sen verran kovasti tossa välillä kipeänä ja lapset myös. Nytkään ei kamalasti inspistä ole, en tiiä mikä vaivaa kun aamulla sängystä noustessa tuntuu kun ei ois yhtään levännyt ja mieliala on maassa. On jotenkin yksinäinen olo, eikä ole mitään mitä odottaa - jokainen päivä on samanlainen.

Ihana Ilona täytti perjantaina 4kk ja on löytänyt kätensä!! Voi vitsi että sillä on hauskaa kun saa huitoa ja hakata helistimellä pehmokirahvia ja muita eläimiä - mikä lie teurastaja tuostakin tulee :D Myös polvella hyppyyttäminen on huljan hautkaa. Tänään maistettiin ensimmäisen kerran sosetta. Ensin Ilona työnsi kielellä kaiken ruuan suusta ulos, mutta tajusi sitten että ruuan on tarkoitus mennäkin sinne suuhun ja ihan massuun asti, ja taisi sitä sinne jopa lusikallinen mennäkin. Hetken päästä kylläkin oksenti, mutta hyvin meni ekaksi kerraksi! :D

Aleksista on tullut varsinainen tuholainen. Koko ajan on tekemässä pahojaan, aina saisi olla kieltämässä. Mä vähän luulen, että toi on nyt sitä mustasukkaisuutta mitä ei vielä pikkusiskon syntymän jälkeen ole ollenkaan ollut. Nyt kun sisko alkaa olla seurankipeä ja jutella ja ottaa kontaktia, Aleksista tuntuu että hänenkin täytyy huomiota osakseen saada..mutta hohhoijaa. Äiti on niin väsynyt.

Mulla oli tosiaan tällä viikolla muutaman päivän reilut 38 kuumetta ja kamala yskä. Ei ollut mitenkään mukavaa, ja taitaa verottaa vieläkin kun oikeasti oon koko ajan niin kamalan väsy. Nyt molemmat lapset nukkuu, taidan itekin kellahtaa sohvalle... zzz.

Ehkä joku päivä olis parempi kirjoitusinspis.